Kuulutko niihin pelaajiin, jotka vähät välittävät tutustua nettikasinoiden yleisiin tietoihin – sääntöihin, usein esitettyihin kysymyksiin, käyttöehtoihin ja asiakaspalveluun – ennen pelitilin avaamista? Useinhan uudella kasinolla on ensimmäisenä mielessä se kaikista tärkein eli pelaaminen ja pelivalikoiman laajuus, eikä tylsät käytännön asiat. Hyvä asiakaspalvelu voi kuitenkin nousta arvoon arvaamattomaan niissä tilanteissa, kun kysymykseesi ei löydy vastausta perinteisestä FAQ-osiosta tai vielä pahempaa: edessäsi on todellinen pulmatilanne vaikkapa rahansiirtoja tehdessäsi.

Tällöin voi olla liian myöhäistä esimerkiksi todeta, että asiakaspalvelua ei ole tarjolla suomen kielellä tai että tukea ei saa iltaisin ja viikonloppuisin. Etenkin raha-asioihin liittyvät ongelmathan jokainen hoitaisi mieluusti pois alta mahdollisimman nopeasti.

Hyvänä uutisena – kaikkein huolettomillekin sieluille – voi kertoa, että nettikasinoiden asiakaspalvelu on parantunut yleisellä tasolla huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Menneinä vuosina nettikasinot säästivät asiakastuen saralla eikä sitä koettu keskeisenä osana täydellistä käyttäjäkokemusta. Tämä näkyi muun muassa siinä, että pääasiallinen yhteydenottotapa oli sähköposti, johon vastattiin epäsäännöllisesti. Asiakaspalvelu saattoi olla auki vain muutamia tunteja päivässä, ja sitä oli vaikea saada omalla äidinkielellä.

Onneksi ajat ovat muuttuneet tästä kovasti ja nykyisin hyvä asiakaspalvelu on yksi nettikasinoiden kilpailuvalteista. Enää ei riitä se, että sähköposteihin vastataan satunnaisesti, vaan kasinoilla on kova paine tarjota reaaliaikaista, asiantuntevaa palvelua pelaajilleen. Tämä tarkoittaa koulutettua tukihenkilöstöä, joka tuntee kasinoalan läpikotaisin ja on aina paikalla vastaamassa asiakkaiden kysymyksiin.

Nettikasinoiden asiakaspalvelu live chat -palvelussa

Lähes jokaisella nettikasinolla alkaa olla tänä päivänä live chat palveluvalikoimassaan. Usein chat-ikkunan saa auki sivuston ala-, sivu- tai yläreunasta, ja näin pääsee juttelemaan suoraan reaaliajassa asiakastukihenkilön kanssa. Tietyissä tapauksissa chat-ikkuna vaatii pelaajaa kirjoittamaan sähköpostinsa ja asiansa lyhyesti viestikenttään ennen kuin chat-keskustelu voidaan aloittaa. Chat on yleensä nopein tapa saada yhteys tukeen ja selvittää pulmatilanne mahdollisimman helposti. Keskustelun voi myös tallentaa omalle koneelle ja palata siihen tarvittaessa, mikä ei ole mahdollista puhelinpalvelussa.

Joillakin kasinoilla live chat -palvelussa voi lähettää myös liitetiedostoja, jotka auttavat selventämään tilannetta. Myös kasino voi olla suoraan yhteydessä pelaajaan chat-ikkunan välityksellä, esimerkiksi informoidakseen bonuksista, joita asiakas ei ole vielä hyödyntänyt.

Nettikasinoiden asiakaspalvelu sähköpostitse

Nettikasinot tarjoavat myös aina sähköpostiosoitteen, johon voi lähettää meilin kysymyksen tai pulmatilanteen sattuessa kohdalle. Usein tämä löytyy sivun alhaalta tai ota yhteyttä -osiosta. Joillakin kasinoilla on myös täytettävä yhteydenottolomake, johon laitetaan nimi, sähköpostiosoite ja viestin tai kysymyksen sisältö, johon asiakaspalvelu vastaa sitten annetun meiliosoitteen välityksellä. Asiakaspalvelu sähköpostin välityksellä on erinomainen valinta niissä tapauksissa, kun kysymykselläsi ei ole tulipalokiire. Vastausta nimittäin saattaa joutua odottamaan useammankin päivän ajan. Hyviin puoliin taas lukeutuu se, että sinulla on rajaton tila esittää asiasi ja voit liittää mukaan useampiakin liitetiedostoja. Sinulle jää viesteistäsi myös kopio suoraan sähköpostilaatikkoosi. Kasinolla on myös aikaa ohjata kyselysi kaikkein asiantuntevimmalle henkilölle, joka varmasti osaa auttaa tilanteessasi.

Nettikasinoiden asiakaspalvelu puhelimitse

Osa verkkokasinoiden asiakkaista – etenkin vanhemman polven edustajista – vannovat edelleen vanhan kunnon puhelinpalvelun nimiin. Onhan tämä ymmärrettävää: puhelimessa voit sanoittaa ääneen kysymyksesi ja saada välittömän henkilökohtaisen kontaktin tukihenkilöön. Valitettavasti kaikki onlinekasinot eivät tarjoa puhelinpalvelua tai sitä saa usein vain paikalliseen numeroon soittamalla, jolloin ulkomailta soitettaessa pelaajalle koituisi suuria kuluja tekemästään puhelusta. Kukapa lähtisi soittamaan esimerkiksi Suomesta Englantiin, kun voi klikata auki live chat -ikkunan?

Jos pelaaja kuitenkin osaa eritellä nopeasti kysymyksensä sanalliseen muotoon, on puhelin edelleen oiva tapa saada apua. Nykyisin puhelut usein myös äänitetään, mikä takaa tiedon tallentumisen tässäkin yhteydenottotavassa. Liitetiedostoja puhelimesta ei voi lähettää, mutta saat ainakin tietää välittömästi, miten asiasi kanssa edetään.

Nettikasinoiden asiakaspalvelu: hyvä huomioida

Nettikasinot ovat siis tänä päivänä hyvin valveutuneita tarjoamaan reaaliaikaista ja asiantuntevaa palvelua. Mikäli pelaaja huomaa, että asiakastuki on puutteellista, vaihtaa hän helposti kasinoa toiseen, mitä palveluntarjoajat haluavat tietenkin välttää viimeiseen asti. Tästä johtuukin se, että useimmilla kasinoilla on käytössään live chat -palvelu, jossa tukea saa ilman suurempia odotteluja. Live chat -tuen olemassaolo kannattaa kuitenkin tarkistaa ennen kasinolle liittymistä.

Kannattaa myös tarkistaa, että onko asiakaspalvelua saatavilla suomen kielellä, sillä erityisesti uusille pelaajille voi muodostua kielimuuri asiakastukeen yhteyttä otettaessa vieraalla kielellä. Vai miten onnistuisi vaikean teknisen ongelman selittäminen ja kuvailu englanniksi peliterminologiaa käyttäen? Vaikka sivusto toimisikin suomeksi, ei tämä automaattisesti tarkoita, että asiakaspalvelua olisi saatavilla kotimaisesti.

Yhtenä hyvänä keinona voi neuvoa, että kannattaa lukea nettikasinoiden arvosteluja ennen pelitilin avaamista ja kasinolle liittymistä – etenkin niiden asiakaspalveluun liittyen. Näin pystyt välttämään suurimmat suden kuopat, kun tiedät missä pelipaikoissa asiakastuki on puutteellinen. Samalla kannattaa myös tarkistaa mitä eri tukimuotoja – live chat, sähköposti, puhelinpalvelu – on tarjolla ja mitkä ovat asiakaspalvelun aukioloajat. Jos yleensä pelaat yöaikaan, sinulle ei ehkä sovi kasino, joka sulkee asiakastukensa jo kello 17.00, tai ei ole auki vaikkapa koko viikonloppua.

Mieti myös, että haluatko jossain tilanteessa pystyä soittamaan kasinolle ja tukeeko pelipaikkasi tätä mahdollisuutta. Kannattaa myös lukea eri kasinoiden vastausajoista ja niissä esiintyvistä mahdollisista viiveistä.

Yhteenveto

Voidaan siis todeta, että asiakaspalvelu ja sen taso ovat merkittävässä roolissa nettikasinoa valittaessa. Kukapa haluaisi jäädä ongelmatilanteessa ilman asiantuntevaa apua? Nykyisin nettikasinot ovatkin hyvin valveutuneita asian saralla ja asiakaspalvelua tarjotaan live chatin, sähköpostin ja puhelintuen muodossa. Paljon ollaan siis kehitytty siitä ajasta, kun asiakaspalvelu oli kasinoilla hyvinkin puutteellista. Pelitiliä avatessa on myös hyvä tarkistaa asiakastuen aukioloajat ja se, että onko apua saatavilla omalla äidinkielellä. Vaikeammissa teknisissä tilanteissa kielimuuri voi nimittäin muodostua isommaksikin ongelmaksi.

Yleisin ja suosituin yhteydenottotapa on live chat -tuki, joka nopeudessaan voittaa muut tukimuodot. Kannattaa muutenkin miettiä tarkkaan mikä on se itselleen tärkein tukimuoto ja onko tätä saatavilla. Ei kannata aliarvioida asiakastuen merkitystä!