Kasinokulttuurin ilmiötä ja aiheita käsittelevillä keskustelupalstoilla ja foorumeilla on toisinaan pyritty herättelemään keskustelua siitä, että voidaanko rahapelaamisella ja erityisesti kasinopelaamisella sanoa olevan jonkinasteinen imago-ongelma. Eihän liene salaisuus kenellekään aiheeseen edes pinnallisesti perehtyneelle, että varsinkin tietyissä, keskimääräistä vanhoillisemmissa piireissä kaikkeen vauhdikkaaseen viihteeseen suhtaudutaan jossakin määrin tuomiten ja paheksuen.

Eikä rahapelaaminen luonnollisesti ole näiltä syytöksiltä välttynyt koko pitkän historiansa aikana. Ja vaikka tämä historia on todella pitkä, jotakuinkin yhtä pitkä kuin koko inhimillinen sivilisaatio, se ei missään nimessä tarkoita, että raha- ja kasinopelit olisivat pysyneet staattisessa tilassa ja muuttumattomina. Varsinkin viimeisimpinä vuosina koko yhteiskuntaa mullistanut digitalisaatio, joka on tuonut markkinoille niin uusia pelejä, pelialustoja kuin suuren joukon uusia pelaajiakin, on ravistellut myös rahapelien mittavaa maailmaan monella tavalla, ja ohjannut aloittelevien pelaajien katseet täysin aiheetta pois esimerkiksi crapsin kaltaisista klassikkopeleistä.

Jos kasinopelien koko valikoimaa tarkastelee laajasta näkövinkkelistä saattavat tarkkasilmäisimmät kiinnittää ensimmäisenä huomion erilaisiin pelivälineisiin, jotka varsin klassisempien pöytäpelien alueella tekee niistä varsin helposti tunnistettavia. Siinä missä modernit slotit ja peliautomaatit voivat vaihtaa teemojaan aina vain värikkäämmiksi ja taiteellisesti kunnianhimoisemmiksi, rulettipöytä on aina rulettipöytä, blackjackia, pokeria ja baccaratia pelataan samoilla korteilla, ja crapsissa pelivälineen virkaa toimittavat kaksi tuiki tavallista kuusisivuista noppaa.

Nokkelimmat pystynevätkin arvaamaan jo tästä kohdasta, että crapsin pitkällä suosiolla on paljon tekemistä sen yksinkertaisten sääntöjen kanssa, eikä näin arveleva mene todellakaan metsään. Ensimmäistä kertaa craps mainitaan historiankirjoissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa, mutta voi hyvin olettaa, että sen historia on vieläkin pidempi, sillä vain ajalla on taipumus hioa rahapelien säännöistä yhtä näppäriä ja houkuttelevia kuin crapsin säännöt ovat. Vain todellinen kasinopelaaja kehtaa kokeilla kanttinsa kestoa craps-pöydässä.

Pelin rakenne ja säännöt

Koska crapsissa pelivälineitä on vain kaksi, on peli heikommallekin numeropäälle helppo omaksuttava. Pelin kulku on jouhevan yksinkertainen: se koostuu tilanteista, joissa yksi pelaaja vuorollaan heittää noppia ja pelaajat lyövät vetoa noppien tuloksesta. Kovin paljoa helpommaksi ei alkuasetelmaa voisi muodostaa. Ennen ensimmäistä heittoa asetettavia panoksia kutsutaan nimillä ”pass” ja ”don’t pass”. Näistä ensimmäinen on veto, joka lyödään sen puolesta, että heittävä pelaaja, eli “shooter” voittaa vuoronsa, ja don’t pass -veto lyödään vastavuoroisesti pelaajan menestymistä vastaan.

Pass-panoksen asettaneet voittavat luvuilla 7 ja 11, kun taas luvut 2, 3 ja 12 ovat don’t pass -lukuja. Jos ensimmäisen heiton lukema on jokin muu, kyseinen tulos asetetaan pointiksi ja heittämistä jatketaan, kunnes pelaaja saa seiskan tai pointin, jolla pelaaja voittaa. Jokaisen heittovuoron välissä pelaajat voivat asettaa lisävetoja.

Pelialustat

Craps on kaikella tapaa simppeli peli, jolla on oiva potentiaali tarjota pelaajille jännitystä, vauhtia ja sykähdyttäviä tilanteita varsin pienillä panoksilla. Helpon craps-pelin saa aikaiseksi, vaikka katukiveystä tai seinää vasten, mutta sisäsiistimmät rahapelaajat pääsevät koettamaan onneaan sen äärellä myös jokaisella itseään ja asiakkaitaan kunnioittavalla kivijalkakasinolla. Tosimaailman pelialustoilla crapsissa heitettävät nopat aitoja pelinoppia, joten sattuma määrittää niiden lukemat, mutta virtuaalisilla pelisaleilla ja nettikasinoilla noppien lukemat määräytyvät lähestulkoon yhtä satunnaisia tuloksia tuottavan satunnaisgeneraattorin matemaattisen algoritmin perusteella.

Kuka voittaa crapsissa?

Kasinopelien menestymisen kannalta säännöt ovat useimmissa tapauksissa kaikki kaikessa. Ne eivät määrittele pelkästään taitotasoa, jota pelaajalta vaaditaan onnistuneen ja viihdyttävän pelikokemuksen saavuttamiseksi, vaan niiden pohjalta muodostuvat periaatteet joiden pohjalta peleissä voitetaan. Ja vaikka rahapeleillä on huomattava potentiaali puhtaana ajanvietteenä ja viihteenäkin, käytännössä useimmat pelaajat arvostavat kaikkein eniten voittamista. Tästä syystä craps onkin vallan mainio ja kokeilemisen arvoinen kaikille kasinopelaajille, jotka osaavat arvostaa yksinkertaisia palkitsemisperiaatteita.

Craps on yksinkertainen peli, jossa voittaa se, joka onnistuu arvaamaan oikein noppien tuloksen. Vaikka kyseessä onkin pitkälti puhdas tuuripeli, on tietyissä tilanteissa mahdollista kaventaa talon etua keskimääräisestä 6 % jopa alhaiseen 2 % asettamalla oikeita vetoja oikeissa kohdissa. Yleensä näiden vetojen periaatteet ja maksusuhteet vaihtelevat kasinoittain, joten ennen niiden hyödyntämistä pelaajan kannattaa tutustua juuri kyseisen pelipaikan periaatteisiin, että hän minimoi ikävät yllätykset.

Pelin alussa asettavia pass ja don’t pass -vetoja saatetaan toisinaan kutsua myös pass line ja don’t pass line -vedoiksi, mutta se ei vaikuta niiden toimintaperiaatteisiin. 11 ja 7 ovat vetoja pass linen puolesta ja 12, 3 ja 2 taas don’t pass linen puolesta. Näiden vetojen ohella crapsissa on mahdollista asettaa myös take odds tai lay odds -panokset.

Take odd on veto, jossa veikataan pelin pointti. Jos pelin pointti tulos on 4 tai 10, pelaajan panos maksetaan suhteessa 2:1, 5 tai 9, maksaa suhteella 3:2 ja 6 tai 8 puolestaan 6:5. Lay odds on edeltävän vastakohta don’t pass line -panoksen asettaneille pelaajille. Lay odds veto voittaa, jos heittäjä ei saa uusittua pointti ennen seiskaa, sen voiton maksusuhteen ovat yhtä lailla suhteessa pointin kokoon.

Yhteenveto

Craps on kasinoilla pelattava peli, joka kuuluu ruletin, baccaratin ja blackjackin lailla kasinopelien ehdottomaan aateliin, mutta sen erottaa näistä muista historiallisista rahapeliklassikoista se, että sitä pelataan tavallisilla kuusisivuisilla nopilla. Vaikka craps ei kykenekään kilpailemaan modernien slottien ja peliautomaattien kanssa näyttävyydellään, se on ehdottomasti ansainnut asemansa jokaisella asiakkaidensa viihtyvyydestä välittävällä kasinolla tarjoamalla ehkä koko kasinopelikentän vauhdikkainta ja sykähdyttävintä menoa.

Pelin kutkuttava jännitys ja sen hauskat panostusmahdollisuudet, joita on enimmillään jopa yli 40 erilaista, tekevät siitä ehdottomasti kokeilemisen arvoisen ja myös palkitsevan jokaisella rahapelaajalle, joka taitaa todennäköisyyksiä ja hallitsee hermonsa tiukassakin paikassa. Koe sinäkin crapsin mainio meno omalla suosikkikasinollasi!